Pitääkö aina antaa 100%?

Rakkaan aviomieheni eilen illalla tekemä instapäivitys sai minut jälleen kerran miettimään, pitääkö aina tehdä parhaansa ja antaa joka asiaan 100% itsestään.

Ei tarvitsisi.

Tyttäremme on nyt 1v 7kk, ja hän on ollut koko ajan kotihoidossa. Useimmiten äidin kanssa, välillä mummin, Jasminin, Kaisan tai Majastinan kanssa, toisinaan mukana salilla tai hoitajien kotona. Alisa on tottunut uusiin paikkoihin ja uusiin ihmisiin, ja iloisesti tervehtii salillakin kaikkia vastaantulevia. Välillä myös ohimeneviä ja kaukana edellä kulkevia.

Olen yrittänyt pitää tietyistä rutiineista kiinni, jotta lapsella on turvallinen olo kaiken härdellin keskellä. Laadukas ruoka on meille tärkeää, joten siihen olen yrittänyt panostaa parhaani mukaan. Olen pyrkinyt antamaan lapselle virikkeitä, leikkimään, lukemaan, juttelemaan ja olemaan läsnä – samalla kun hoidan firmamme toimitusjohtajan tehtäviä, taloushallintoa ja markkinointia, avaamme uusia toimipisteitä ja rekrytoimme tiimiin lisää huipputyyppejä.

Jatkuva riittämättömyyden tunne on ollut seuranani melkein kaksi vuotta.

Ymmärrän, ettei yksi ihminen voi millään hoitaa tuota kaikkea täydellisesti. Onhan se käytännössä ihan mahdotonta. Mutta kun minut on kasvatettu sanomalla ”se riittää että teet aina parhaasi!”

Sen voisi ymmärtää niin, että antaa vaikkapa 30% lapselle, 30% firmalle, 20% miehelle/parisuhteelle ja 20% itselle. Sehän olisi täydellistä!

Mun päässä se on kuitenkin mennyt näin:

  • Yritä antaa 100% lapselle
  • Yritä antaa 100% firmalle
  • Anna miehelle/parisuhteelle se mitä jää jäljelle

Yrittäjäperheessä tasapainoillaan jatkuvasti toimeentulon ja oman jaksamisen kanssa, alkuvaiheessa usein ihan äärirajoilla.

Meille Alisan kotona oleminen on tarkoittanut sitä, että kotihoidontuki on ollut ainoa pysyvä tulo. Kynnys siihen, että laitamme lapsen päiväkotiin ja menetämme kotihoidontuen + maksamme päivähoidosta + maksamme minunkin YEL-maksut, on ollut korkea. Sehän on n. -1000€ /kk

Nyt kun päätös Alisan siirtymisestä päiväkotiin on tehty, koen suurta helpotusta ja huojennusta: mullakin on työaika! Ja kun on rajattu työaika, on myös vapaa-aikaa. Tekemättömien töiden stressi ei kasaannu, kun tietää, että huomennakin on aikaa tehdä asioita rauhassa ja keskittyen.

Parasta on, että tiedän tyttären saavan uusia virikkeitä, ammattitaitoista kasvatusta, leikkiä, laulua, kavereita ja mukavaa tekemistä päivän aikana, jolloin sekin paine on minulta pois ja voimme keskittyä nauttimaan toistemme seurasta.

Ehkä pääsemme miehenikin kanssa nauttimaan toistemme seurasta pitkästä aikaa.

Nyt voin antaa 100% firmalle kun on työaika ja 100% perheelle kun on sen aika. Ehkä voin ottaa jopa 100% itselleni silloin tällöin 😉

 

Makoillaan mökillä, Alisa ja minä, laatuaikaa irti arjesta

 

Johanna

Koko elämäni pyöri jollain tavalla liikunnan ympärillä, kunnes menin naimisiin, ryhdyin firmamme toimitusjohtajaksi, ja tulin äidiksi. Itsekkyydestä ja oman navan tuijottelusta oli luovuttava, laajennettava focusta, kunnes se laajeni niin että keskiö alkoi sumentua. Nyt koitan välillä muistaa myös itseni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta